kirja.jpg

Sivuja 146 

Hinta 20,00 € /kpl

(Ovh 23 €)

Kirjan voi tilata tästä

 

 

 

 

 

Kohti uutta aikaa – Kanavoitu kirja

Pentti Räisänen – Tuulikki Räisänen – Katariina Laitila

 

 

Tämä kirja kertoo, miltä ihmiskunnan ja maapallon tilanne näyttää henkimaailmasta katsottuna, mihin me olemme sivilisaationa menossa ja millaiset muutokset ovat väistämättä edessämme. 


Maailmamme on rakentunut lähes yksinomaan kovien aineellisten arvojen varaan. Muutoksen aika on nyt käsillä. Piittaamattomuus niin täällä kuin kaikkialla universumissakin vallitsevista käyttäytymissäännöistä on mennyt yli kriittisen rajan, mikä on käynnistänyt korjaustoimet. Muutosten ja mullistusten aika tulee kestämään vuosia. 


Emme silti ole toivottomassa tilanteessa. Omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa huomiseen. Henkisten arvojen nousu on pian edessämme. 


Tämän kirjan teksti on kokonaisuudessaan kanavoitu. Sen tarkoituksena on valaa rohkeutta niihin, jotka menettävät suuntavaistonsa sekasorron keskellä.

 

Tekstin antamiseen osallistui ryhmä, jonka johtaja esitteli itsensä Gabrielien enkeliluokkaan kuuluvaksi olennoksi. Hän ei ollut henkimaailman edustajana yksin tässä projektissa, vaan mukana oli ryhmä, jonka muut jäsenet olivat – ryhmän johtajan sanoin - hyvin korkeatasoisia sieluja.

 

Paikalla oli myös muita korkea-arvoisia olentoja. He toimivat yhteistyössä planeettamme henkiseen tilaan liittyvissä kysymyksissä.

 

Joiltakin osin mukana oli myös olentoja, jotka olivat osallistuneet Urantia-kirjan tekstin antamiseen sekä muutama muualta universumista tullut vierailija.